Resurssiviisaus ja kulutus yhteiskunnan tasolla
Perjantai (15.9) oli itselleni varsinainen Helsinki Design Week ilotulitus, jolloin sain nauttia inspiroivista ihmisistä ja ohjelmasta...
​
Olen Inka Saini ja näen rakennetut ympäristöt rajapintoina niin digitaalisen maailman kuin aineettomien ja aineellisten vuorovaikutussuhteiden välillä. Palveluympäristöjä tulisi mielestäni kehittää paljon käyttäjälähtöisempään suuntaan, vallitsevan ratkaisukeskeisen ajattelun sijaan.
​
Mielestäni tärkeämpää
​
Taustani
Olen yli 15 vuoden ajan suunnitellut erilaajuisia kansainvälisiä tilaprojekteja.
Työkokemukseni maisema-arkkitehti- ja arkkitehtitoimistoissa ovat opettaneet minulle laajojen kokonaisuuksien sidonnaisuuksia, työ tapahtumamarkkinoinnin parissa puolestaan paljon brändien rakentamisesta sekä konseptien jalkauttamisesta monikanavaisesti. Myöhemmin syttynyt intohimoni palvelumuotoiluun on synnyttänyt ymmärryksen strategisen yhteiskehittämisen potentiaalista kokonaisvaltaisten palveluympäristöjen muotoiluun.
Ja tällä tiellä olen edelleen.
Olen valmistunut Taiteen kandidaatiksi Lontoosta (2007), Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta (2013) ja suorittanut palvelumuotoilun perusopinnot Lapin yliopistossa (2023). Lisäksi olen joogaohjaaja (RYT200 Washington D.C.) sekä lasten joogastudion perustaja ja omistaja.
​
Ihmisenä olen utelias, avoin ja avarakatseinen, ja ehdottomasti parhaimmillani, kun saan yhdistää luovuuden yrittäjäluonteestani nousseisiin johtamistaitoihin. Olen entinen maajoukkuevoimistelija, joten ymmärrän tavoitteiden asettelun merkityksen ja työn niiden takana. Lisäksi minulla on 20 vuoden kokemus joukkuevoimistelun kilparyhmien valmentamisesta maailmanmestaruustasolle asti.
​
Tärkeimpänä kaikesta olen äiti kahdelle tytölle.
​
​
Toimin tällä hetkellä yrittäjänä ja olen avoin uusille kumppanuuksille ja myös uramahdollisuuksille.
​
​
Konsepti- ja tilasuunnittelija, palvelumuotoilija
Monien mittakaavojen muotoilu- ja kehityshankekokonaisuuksia konseptoinnista projektinjohtoon ja työpajoista tilasuunnitelmiin.
Asiakkaita: Aalto-yliopisto, Finnkino, Lindenbaum Agenturer (Vitamix), Malja BTL, Pinto Design, SEK, Siili, Viiniposti
​
WKIS yhteistyö sisustusarkkitehti Wilhelmiina Kososen kanssa. Konsepti-, tila- ja sisustussuunnittelu.
Asiakkaita: Aalto-yliopisto, ACE (Aalto Centre for Entrepreneurship), CMI, Moskito Group, Nifim, PWC, Sellon kirjasto, Soprano, Startup Refugees
2018-2023
Pinto Design
Senior Designer, konsepti- ja tilasuunnittelija, palvelumuotoilija, projektipäällikkö
Pinton pääsuunnittelija vastaten projektien läpivienneistä konseptista toteutukseen. Lisäksi vastuulla kansainväliset asiakassuhteet.
Asiakkaita: Eerikkilä Sport & Outdoor Resort, Fazer, Lehtipiste, Neste K, Posti, Yliopiston Apteekki
Senior Designer, konsepti- ja tilasuunnittelija
Monikanavaisten tapahtuma- ja messutoteutusten konsepti- ja tilasuunnittelua. Asiakkuuksia yhteistyössä mm. Wunderman Thompson Finlandin (ent. Mirum Agency) ja TBWA\Helsinki kanssa.
Asiakkaita: Finnair, Finavia, Hartwall, Heineken, Lidl, Nokia, Sonera, Väestörekisteriliitto
2022-2023
Lapin yliopisto
Palvelumuotoilun perusopinnot (25op)
Muotoilun, markkinoinnin ja johtamisen kurssikokonaisuuksia sekä oppiainerajat ylittävinä ryhmätöinä suoritettavia palvelumuotoilun alueelle painottuvia yritysprojekteja.
Prosessien ja visuaalisen viestinnän tarkastelua liiketalouden, johtamisen ja palvelumuotoilun näkökulmista.
​
2009-2013
Aalto-yliopisto,
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
TaM Tilasuunnittelu (120 op)
Opintojen painotus erinomaisten käytännön suunnittelutaitojen merkitys yhdistettynä käsitteelliseen ja strategiseen suunnitteluajatteluun ja tutkimuslähtöiseen suunnitteluun.
Suunnittelijana mukana mm. TANGO Exhibition Nantes-Milan-Helsinki (2013), Helsinki WDC-paviljonki, Woodstudio (2012), Habitare (2011), Argos YD Event (2011) sekä Spirit of Place (2010) projekteissa.
​
Koulutus