Päivitin hiljattain nettisivuni ja mietin pitkään ja tarkasti, miten kiteyttäisin oman tarinani – niin henkilökuvani kuin osaamiseni näkökulmista. Isosiskoni sanoi suoraan, että olisin HULLU jos en mainitsisi taustaani huippu-urheilijana. Mainitsin lisäksi sen, että olen äiti, ja muutakin.
Tavoitteiden asettelua ja niihin sitoutumista
Syyskuun lopulla 25.9 juhlittiin Valmentajan päivää ja heti perään 26.9 Seurapaitapäivää. Seurapaitapäivä erityisesti on jo vuosia innostanut suomalaisia aivan ennen näkemättömällä tavalla liputtamaan yhteisöllisyyden ilosanomaa. Näinä päivinä olivat omat muistoni maajoukkueajoilta ja valmennettavana, kuin eilispäivinä mielessä.
Rytmisen voimistelun EM-kilpailut, Patras, Kreikka 1997
Myöhemmin samana vuonna, kun kyseinen valokuva otettiin Kreikan rytmisen voimistelun EM-kilpailuissa, koko perheeni muutti isäni työkomennuksen takia Lontooseen. Tipuin (tietysti) maajoukkueen kokoonpanosta, mutta valmentajani tekemien kotiharjoitusten avulla, pääsin vielä kerran Suomeen palattuani, voittamaan Suomenmestaruuden joukkueeni riveissä. Asuimme Lontoossa kaksi vuotta (yli 700 päivää), jolloin harjoittelin omatoimisesti joko olohuoneessa tai takapihallamme, ohjelman hyppyjä hypellen, keiloja heitellen ja piruetteja pyörien - kuutena päivänä viikossa useita tunteja kerralla, ja yksin. Aikamoinen saavutus teini-ikäiseltä, mietin näin jälkeenpäin.
Juttelin joitakin vuosia sitten oman esihenkilöni kanssa työntekemisestä yleisesti ja yksi hänen kommenteistaan painui erityisesti mieleeni: “voi kun kaikilla olisi taustaa jostain joukkuelajista. Siitä on valtavasti apua työelämässä.” Enkä ihmettele. Joukkueurheilu kilpatasolla opettaa periksiantamattomuutta, tavoitteiden asettelua sekä näihin yhteisiin tavoitteisiin sitoutumista, monien muiden fyysisten ja henkisten taitojen lisäksi.
Joukkuevoimistelu SM-kilpailut (väline), 1999.
Tulevaisuuden työelämätaidot
Tuorein Kauppalehden Fakta (4.10.2023/ Nro 9) sisälsi mielenkiintoisia aiheita, joista haluan tässä yhteydessä nostaa esiin Eveliina Holmgrenin kirjoituksen liittyen tärkeisiin tulevaisuuden työelämätaitoihin. Kun luin tekstiä rinnakkain omien ajatusteni kanssa niin äitiyteen kuin huippu-urheiluunkin liittyen, huomasin taas kerran, kuinka kaikki lopulta nivoutuu yhteen. Työelämän ja harjoittelun sekä myös kotona vallitsevan ilmapiirin laadun kehittämisen pitäisi tosiaankin olla koko “joukkueen” yhteinen juttu.
Eveliina nosti tekstissään esiin mielestäni monta muistutuksen arvoista asiaa. Mielestäni yhtenä tärkeimmistä sen, kuinka niin usein harhaudumme miettimään kaikkea sitä mitä meiltä puuttuu, sen sijaan, että olisimme tyytyväisiä siitä, mitä kaikkea meillä jo on.
Oma voimistelijan urani päättyi jo 17-vuotiaana, kun leiriviikonlopun päätteeksi lonkkaluussani todettiin kuolio ja lonkkaani jouduttiin asentamaan tekonivel. Olin Invalidisäätiön nuorin potilas ja sanakirja antoi invalid sanalle käännöksen mitätön. Myöskään maailmanmestaruudesta en koskaan päässyt taistelemaan, vaikka joukkueeni voitti niitä myöhemmin useita. Hetket juniorivuosien EM-kisoista ja myös viimeiseltä SM-kaudelta ovatkin itselleni ne kaikista rakkaimmat muistot. Rakkaus itse harjoitteluun ja lajiin kantoi läpi haastavimmat hetket, ja ihmiset ympärilläni. Jatkoinkin kymmenen seuraavaa vuotta Olarin Voimistelijoissa apuvalmentajana, oman entisen valmentajani Anneli Laine-Näätäsen apuna.
Loppuasentoon asti, vaikka kivet tippuisivat päälle
Vaikka harjoituskaudet tuntuivat ja kuulostivat välillä hurjiltakin, tarvittiin äärimmäistä fyysistä kestävyyttä, kisaohjelmiin ilmiömäistä taitotasoa ja kilpailutilanteisiin katkeamatonta paineensietokykyä, uskon menestyksen tärkeimpien osaamistarpeiden siltikin piilevän pehmeissä arvoissa (soft skills). World Economic Forum (WEF, 2020) onkin tutkinut tulevaisuuden osaamistarpeita ja niistä kaikki (!) keskeisimmät taidot ovat pehmeitä taitoja: 1. kompleksinen ongelmanratkaisu, 2. kriittinen ajattelu, 3. luovuus, 4. sosiaaliset taidot, 5. yhteistyötaidot, 6. tunneäly, 7. päätöksentekokyky, 8. palveluorientoituneisuus, 9. neuvottelutaidot ja 10. kognitiivinen joustavuus.
Eveliinan (Kauppalehti Fakta) kiteytys aiheeseen pätee mielestäni hyvin niin työyhteisöön, perheeseen kuin joukkueeseenkin:
“Taito tehdä töitä riittävän hyvin ja samanaikaisesti
riittävän huonosti, omasta jaksamisesta huolehtien ja
samalla yhteistä vastuuta kantaen,
on tärkeä tulevaisuuden työelämätaito.”
Mielestäni juuri näin. Tasainen tyytyväisyys jatkuvan ponnistelun sijaan itseasiassa tukee jaksamistamme.
Kaveritaidot
Vaikka kriittisyyttä varhaiskasvatukseen on nykypäivänä paljon, huomioidaan tulevaisuuden osaamistarpeita tämän päivän kasvatuksessa jo enenevissä määrin. Mahtava juttu!
Olen kotonamme kuullut niin tunnetaitokorteista kuin rikastuttavista jooga- ja vuorovaikutushetkistä, ja nyt viimeisimpänä kaveritaidoista. Mikä fantastinen konsepti! Olla sellainen kaveri muille, kun haluaisit muiden olevan sinulle. Voiko työelämässäkään muuta toivoa?
Esihenkilöilläni, valmentajillani ja myös opettajillani on aina ollut suuri vaikutus elämääni. Olen ihaillut heitä, arvostanut heiltä saamaani aikaa ja kunnioittanut sitä. Kunnioitan auktoriteettia valtavasti edelleen, mutta nyt aikuisiällä olen osannut alkaa kohtaamaan heitä myös kaltaisinani, ihmisinä ihmisen rinnalla, eteenpäin vievinä voimina joko eteen- tai poispäin. Näissä vuorovaikutushetkissä kaveritaitoja todella punnitaan.
Koin tämän syksyn alussa olevani valmis myös ura-coachaukseen, josta olen aivan äärimmäisen onnellinen. Coach ei urheiluvalmentajan tavoin neuvo, korjaa tai anna vastauksia, vaan hän pystyy parhaimmillaan ohjata asiakkaitaan oivaltamaan vastaukset kysymyksiinsä itse. Coachin tärkeimmät taidot ovatkin kuuntelu ja kyseleminen, jotka puolestaan vievät asiakkaan ajattelua ja polkua eteenpäin. Sydämellinen kiitos Liisa Holma, että annoit aikaasi, olit kiinnostunut ajatuksistani, osaamisestani ja persoonastani, puolueettomasti. Sen tuntui äärimmäisen arvokkaalta. Suuntani tulevaisuuteen tuntuu olevan oikeilla raiteilla.
Tulevaisuuteen vaikuttaminen ja maailman muuttaminen on joukkuelaji.
Comentarios